Valitse paras VPN 2024

VPN eli Virtual Private Network on tehokas keino suojata omaa internetyhteyttä urkkijoilta ja pitää huolta yksityisyydestä. Turvallisuuden lisäksi VPN:n tuo mukanaan myös hupia, sillä ulkomaista serveriä käyttämällä voit esimerkiksi katsoa kyseisen maan Netflixin tai jonkin muun suoratoistopalvelun sisältöä rasittavista geoblokkauksista välittämättä.

Ennen VPN-palvelun hankkimista kannattaa eri vaihtoehdot vertailla huolellisesti. Ilmaiset VPN:t on hyvä unohtaa jo kättelyssä, sillä parhaimmillaankin ne toimivat puutteellisesti ja pahimmillaan urkkivat itse tietojasi.

Hyvissäkin VPN-palveluissa on eroja. Jos esimerkiksi haluat käyttää VPN:n kautta jotain tiettyä suoratoistopalvelua tai ohjata liikenteesi kulkemaan jonkun harvinaisemman maan kautta, tarkista onnistuuko puuha valitsemasi VPN:n avulla. Moni palvelu antaa asiakkaille esimerkiksi mahdollisuuden testata ohjelmistoa ilmaisella demoversiolla.

Esittelemme ohessa kolme mielestämme parasta VPN-palvelua. Kaikki niistä ovat turvallisia ja laadukkaita sekä tarpeeksi helppokäyttöisiä maallikollekin.

1. NordVPN

Ruusut:

  • Netflix-yhteensopiva
  • yli 5 500 palvelinta 59 eri maassa
  • Ei asiakaslokeja
  • Kill Switch ja Onion over VPN parantavat yksityisyyttä
  • Voit käyttää palvelua 6 laitteella samanaikaisesti
  • 30 päivän kokeilujakso

Risut:

  • Hieman keskimääräistä kalliimpi

NordVPN on eräs suosituimmista ja kiitellyimmistä VPN-palveluista. Panamasta käsin toimivan NordVPN:n palvelinverkosto on erittäin kattava – servereitä löytyy lähes 60 maasta. NordVPN ottaa asiakkaidensa yksityisyyden tosissaan, eikä se esimerkiksi ylläpidä laisinkaan asiakasrekistereitä. Tämä on mahdollista Panaman verrattain höllän lainsäädännön avulla.

NordVPN on käyttöliittymältään erittäin selkeä sekä helppo. Voit valita haluamasi palvelimen maakohtaisesta valikosta tai ottaa käyttöösi palvelun suositteleman vaihtoehdon. Valintakriteerinä voi käyttää myös nopeutta tai kapasiteettia. NordVPN on saatavilla iOS-, Windows- sekä Android-versioina.

NordVPN on saanut hyvää palautetta myös asiantuntevasta asiakaspalvelustaan, jota on saatavilla live-chatin sekä sähköpostin kautta. Palvelun hinta ei ole pienimmästä päästä, mutta kuukausittaisen maksun saa hilattua pienemmäksi ostamalla palvelun kerralla pidemmäksi aikaa. Maksun voi halutessaan hoitaa myös Bitcoineilla.

Hinta: 3,15€/kk (2 vuotta), 4,18€/kk (1 vuosi), 10,16€/1 kk

Lue lisää ja hanki NordVPN tästä!

70% alennusta parhaasta VPN-palvelusta

NordVPN on vertailun paras VPN. Rahakoneen lukijat saavat huikean 70% alennuksen 3 vuoden tilauksesta tai 40% alennusta 1 vuoden tilauksesta. 30 päivän rahat-takaisin takuu.

2. F-Secure Freedome

Ruusut:

  • Kotimainen palvelu
  • Suomenkielinen ja helppokäyttöinen
  • 5 päivän ilmainen kokeilujakso ja 30 päivän rahat takaisin -takuu
  • Edullinen hinta

Risut:

  • Ei ole Netflix-yhteensopiva
  • Et voi maksaa Bitcoineilla
  • Lokitiedot (eli käyttäjä ei ole anonyymi)

Suomalaisen F-Securen Freedome VPN on kotimainen valinta nettiselailun suojaukseen. Yli 30 vuotta alalla toimineen F-Securen tuoteperheeseen kuuluu VPN-palvelun lisäksi myös antivirustuotteita ja muita tietoturva-alan ohjelmistoja.

F-Securen Freedomen kautta voit yhdistää laitteesi palvelimiin 23 eri maassa, ja uusia sijainteja lisätään listalle koko ajan. Freedomea voi käyttää 3-7 eri laitteella, ja ohjelma on saatavilla Windowsille, Androidille sekä Macille.

Freedomen hinta perustuu laitteidesi määrään – mitä vähemmän laitteita käytät, sitä halvemmaksi hinta muuttuu. Tästä Freedome saa meiltä plussaa: jos käytössäsi on vain tietokone, kännykkä ja tabletti, ei sinun tarvitse maksaa palvelusta turhaa ekstraa.

Hinta: 3,33€/kk (1 vuosi, 3 laitetta), 3,75€/kk (2 vuotta, 7 laitetta), 5,83€/kk (1 vuosi, 7 laitetta)

Lue lisää ja hanki Freedome tästä

3. CyberGhost

Ruusut:

  • Netflix-yhteensopiva
  • yli 5 700 palvelinta 90 eri maassa
  • 45 päivän rahat takaisin -kokeilujakso
  • Voit käyttää palvelua 7 laitteella samanaikaisesti
  • Voit maksaa Bitcoineilla
  • Ei lokitietoja

Risut:

  • Ei saatavilla suomeksi

CyberGhost on Romaniasta käsin toimiva, erittäin suosittu VPN-palvelu. Romanialainen pääkonttori antaa yhtiölle mahdollisuuden toimia ilman EU:n tietojensäilytysmääräyksiä, eli asiakkaiden lokitietoja ei tallenneta mihinkään.

CyberGhost on hinnoittelultaan samaa luokkaa NordVPN:n kanssa. Ilmaista kokeilujaksoa ei ole saatavilla, mutta jos palvelu ei syystä tai toisesta miellytä, on sinulla 45 päivää aikaa pyytää rahasi takaisin. CyberGhostia voi käyttää yhtä aikaa 7 eri laitteelta.

CyberGhostin VPN-ohjelmassa on monia hyödyllisiä sisäänrakennettuja ominaisuuksia, kuten mainosten että haitallisten sivujen esto. Unblock Streaming -toiminnon avulla pääsee myös suoraan käsiksi koko Netflixin sisältöön nopeimpien servereiden kautta.

Hinta: 2,75$/kk (3 vuotta), 3,69$/kk (2 vuotta), 5,99$/kk (1 vuosi), 12,99 $/1 kk

Lue lisää ja tilaa GyberGhost tästä

Kootut syyt käyttää laadukasta VPN:ää

Suojaa tietosi urkkijoilta

Yleisin syy VPN-yhteyden hankkimiseen on datan suojaus ulkopuolisilta tietojen kalastelijoilta. Esimerkiksi avointen WiFi-verkkojen käyttäjä on ilman VPN:ää avointa riistaa hakkereille. Viereisessä kahvilapöydässä istuva puijari voi käytännössä nähdä kaiken koneellasi tekemät toimenpiteet – mukaan lukien sähköpostiin sekä verkkopankkiin kirjautumisen.

VPN:ää käyttämällä ohjaat tietoliikenteesi kulkemaan eräänlaisen virtuaaliputken sisällä. Laadukkaan VPN:n palvelun suojaus on niin vahva, että tätä putkea ei käytännössä pysty läpäisemään millään ilveellä. Voit siis hoitaa rauhassa kaiken nettiasioinnin niin kotiverkossa kuin lomamatkallakin.

Pidä huolta yksityisyydestäsi

Omasta yksityisyydestä huolehtiminen ei tarkoita, että haluaisit tehdä salassa laittomuuksia. Sinulla ei ole mitään syytä antaa ulkopuolisten ihmisten tai yritysten tietää yksityiskohtia kulutustottumuksistasi tai muista mielenkiintosi kohteista – ja ilman VPN:ää kaikki nämä tiedot ovat hyvin helposti selvitettävissä esimerkiksi verkko-operaattorisi lokitiedoista. VPN:ää käyttämällä henkilökohtainen IP-osoitteesi ei enää tallennu ympäri maailmaa sijaitseville servereille.

Ohita maakohtaiset blokkaukset

Ärsyttääkö sinuakin maksaa Netflixistä samaa kuukausimaksua kuin jenkit ja katsoa siitä huolimatta huomattavasi pienempää ohjelmakattausta? VPN on tähän murheeseen oiva apu, sillä voit valita IP-osoitteeksesi jonkin yhdysvaltalaisen serverin ja kiertää näin ikävän geoblokkauksen.

Sama idea toimii myös toisin päin, eli voit ulkomailla työskennellessäsi tai lomailessasi ottaa yhteyden suomalaiseen serveriin ja katsella esimerkiksi Ylen geoblokattua tarjontaa. Reilu peli, etenkin Yle-veron aikana.

Jos motiivisi VPN:n hankkimiseen on nimenomaan suoratoistopalvelujen katsominen rajoituksetta, ota tämä huomioon VPN:ää valitessa. Kaikki palvelut eivät nimittäin ole yhteensopivia esimerkiksi Netflixin kanssa.

Vältä sensuuri

VPN toimii tehokkaana apuna sensuuria vastaan. Esimerkiksi Kiinan ja Valko-Venäjän kaltaisissa maissa viranomaiset valvovat netin käyttöä tehokkaasti, ja näissä maissa VPN:n käyttö voi pelastaa jopa vankilatuomiolta. Muutamien maiden ja hallitusten lisäksi myös jotkut yritykset haluavat rajoittaa työntekijöidensä vapaata liikkumista netissä.

Joskus sensuuria harrastavat tahot yrittävät estää VPN-palvelujen käytön sulkemalla niiden käyttämiä IP-osoitteita ja portteja. Laadukkaat VPN:t pystyvät kuitenkin vaihtelemaan IP-osoitteitaan niin usein, että nämä tahot eivät yksinkertaisesti pysty tunnistamaan niistä kaikkia.

Onko VPN:n käyttämisestä jotain haittaa?

VPN:n käyttämisen idea on ohjata kaikki tietoliikenteesi kulkemaan parin ylimääräisen mutkan kautta. Ja samalla tavalla kuin fyysisessä liikkumisessa, hidastaa mutkittelu hieman päämäärään saapumista.

Tietoliikenteen hidastumisen vakavuus vaihtelee paljon eri VPN-palvelujen välillä. Korkeatasoista VPN:ää käytettäessä vaikutus on hyvin vähäinen, eikä sitä välttämättä huomaa lainkaan.

Monet ihmiset kuvittelevat, että VPN:n käyttö olisi laitonta tai merkki omista taipumuksista hämärähommiin. Tämä ei kuitenkaan ole totta. VPN:n käyttö on täysin laillista ja normaalia – esimerkiksi monet yritykset ja viralliset instanssit käyttävät sitä arkaluonteisten tietojen suojaamiseen sekä turvallisen etätyön mahdollistamiseen.

Testaa ja löydä oikea VPN

VPN-palveluiden määrä on kasvanut viime vuosina nopeaa vauhtia, mutta parhaiden VPN-ohjelmistojen lista on kuitenkin pysynyt käytännössä samana. Suurimmat ja kauniimmat vaihtoehdot saattavat maksaa piirun verran keskinkertaisia enemmän, mutta mielestämme satsaus on helposti siitä saatavan hyödyn väärti.

VPN-palvelun valinnan voi tehdä helpoksi päätymällä johonkin tällä sivulla mainituista vaihtoehdoista. Kaikki suosittelemamme VPN:t ovat käytännössä hyviksi havaittuja ja virallisesti turvallisia. Jokaiseen niistä sisältyy myös rahat takaisin -ominaisuus, jos et syystä tai toisesta olisi valintaasi täysin tyytyväinen.

70% alennusta parhaasta VPN-palvelusta

NordVPN on vertailun paras VPN. Rahakoneen lukijat saavat huikean 70% alennuksen 3 vuoden tilauksesta tai 40% alennusta 1 vuoden tilauksesta. 30 päivän rahat-takaisin takuu.